27.06.2013 | Hanna Hauvala

Maaseudun herkkuja Hämeestä

Kirjoittanut ja kuvannut: Tiina Seikkula

Hämeen helmiä ovat lähiruokaan erikoistuneet ostos- ja ruokapaikat. Kesän auto- tai pyörämatkoilla on helppo poiketa kohteisiin, joihin julkinen liikenne ei yllä. Ruuan perässä kannattaa retkeillä kiinnostaviin kohteisiin. Hämeessä on tarjontaa teurastamoista kuten Tammelan Makuliha tai Orimattilan Meronen aina Mani-Baariin Kalkkisissa.

Ruokamatkailulla on pitkät juuret, sillä autoilijoille annetuista vinkeistä on alkanut Michelin tähtien anto ravintoloille. Taustalla oli rengasvalmistaja, joka kannusti ajamaan pidemmällekin hyvän ruuan perässä. Ruokaretkeily on noussut ilahduttavalla tavalla syyksi valita uusia matkakohteita.

Ruuan tuottamisella ja kuljettamisella on suurempi hiilijälki ja ympäristövaikutukset kuin aiemmin olemme ymmärtäneet. Lähellä tuotettua ja vähemmän prosessoitua ruokaa on tullut tarjolle enemmän ravintoloihin ja kauppoihin. Retkiä ravintoloihin, jotka panostavat ruuan laatuun ja lähiseudun tuotteisiin kannattaa suosia.

Keitaita Kanta-Hämeessä

Kanta-Hämeessä on näitä paikkoja muutamia. Niihin vieraillessa kannattaa lisätä alueen muitakin matkailukohteita tai mennä vain ruuan takia retkelle.

Puuhamaassa käytyään ei tiedä olleensa Turengissa.  Turengin Asema on ravintola, jonne ilman Puuhamaatakin kannattaa poiketa. Tämä vanhassa asemarakennuksessa toimiva, miellyttävällä tavalla remontoitu, ravintola on kiinnostava ruokakeidas. Arvokas miljöö on saanut rinnalleen mainion palvelun sekä maukkaan ruuan. Palvelu on muotoiltu kokonaisvaltaiseksi tuotteeksi. Turengin Asema ja Puuhamaa muodostavat toimivan paketin.

Köökki sijaitsee Forssassa, vanhan puutalon kellarissa toimiva noin 30-paikkainen ravintola on tunnelmaltaan hämmentävä – ranskalaistyyppinen. Lista on lyhyen napakka. Kotiruokalounas arkisin on huikean edullinen. Raaka-aineista osataan kertoa alkuperät todella tarkkaan. Myös tuoreus on taattu: kalan pyyntiajankohta ja -paikka ovat tiedossa. Valitettavasti Köökki on kiinni sunnuntaisin.   Forssankin retkellä voi käydä muissakin paikallisissa kohteissa, kuten Finlaysonin tehtaanmyymälässä.

Köökki

Paikkoja Päijät-Hämeessä

Pihamaan Viini- ja marjatila on retkikohteena maaseutumme helmiä. Ympäröivä Kalkkisten kylä on valittu Päijät-Hämeen vuoden kyläksi vuonna 2012. Pihamaan tila on auki päivittäin kesän aikana. Lähellä sijaitsevat myös Vääksyn mylly, jonka myymälästä löytyy monipuolista ostettavaa. Asikkalan majoituspaikkana ja maaseutukohteena kannattaa tutkia Lehmonkärki ja sen palvelutarjonta. Läheinen Päijänteen kansallispuiston Kelvenne ja Pulkkilanharju ovat suvisen Suomen kauneimpia kohteita.

Kiireisemmille matkaajille Heinolan moottoritien varressa sijaitsee Heila lähiruokatori, jonka tarjonta kattaa maaseudun ruuan monipuolisen valikoiman viineistä lihaan ja matkamuistoihin. Heila on auki ympärivuoden. Pohjoisempana Hartolassa Linnahotelli tarjoaa alueen lähiruokaa, joka on taipunut makunystyröitä hiveleviksi ruuiksi. Läheinen Vuohelan Herkku taas tarjoaa leivontatuotteita matkaajille.

Maatilojen yhteydessä ja eri puolilla Hämettä on paljon hyviä kohteita. Lisätietoja Hämeen ja muiden alueiden kohteista osoitteessa www.aitojamakuja.fi.

 

Avainsanat:

Suosituimmat avainsanat

benchmarking, Corporate social responsibility, eettisyys, ekologinen kestävyys, erityisasiakasryhmä, esteettömyys, EU, ihmisoikeudet, ikäihmiset, jätteiden lajittelu, Keski-Suomi, KESMA II-hanke, kestävyys, kestävä matkailu, kotimaa, kulttuuri, kulttuurinen kestävyys, kulttuuriperintö, lapsiperhe, lapsityövoima, liiketoiminta, lähiruoka, maatiaiskasvit, markkinointi, matkailu, matkailua kaikille, oikeudenmukaisuus, organizational ethics, palvelu, perinnekasvit, ravintolapalvelut, ruokamatkailu, ruukki, saavutettavuus, sosiaalinen kestävyys, Tarinakone, tarinallistaminen, Tarinatyöpaja, Uusi-Seelanti, valosaaste, vastuullinen matkailu, vastuullinen palveluliiketoiminta, vastuullisuus, viestintä, ympäristön suunnittelu

Uusimmat blogijulkaisut

18.12.2014 Kiitos!

Kiitos kaikille KESMAn matkassa kulkeneille! Työkaluihin ja tuotoksiin pääsette tutustumaan hankkeen internetsivuilla: www.kestavamatkailu.fi. Otattehan työkalut tehokkaaseen käyttöön ja vinkkaatte kaverillekin … Lue lisää >

10.12.2014 Tulevaisuuden vastuullinen kuluttaja

Kirjoittanut Lahden ammattikorkeakoulun matkailuopiskelija Mia Kari Ekologisuus, eettisyys, hiilijalanjälki, vastuullisuus, lähiruoka, luomu… kuulostaako tutulta? Vastuullisesta kuluttamisesta ja ekologisista valinnoista on tullut trendi, … Lue lisää >

26.11.2014 Seisahdutaanko hetkeksi ja vedetään happea?

Kirjoittanut Katja Piiponniemi, restonomiopiskelija LAMKista Hetkeksi vain, ei me tähän jäädä lopullisesti paikoilleen, kunhan ollaan hetki aivan hissuksiin ja mietitään. … Lue lisää >

10.11.2014 Hankkeeseen harjoittelun kautta

Kirjoittanut Johanna Huuskonen, joka opiskelee JAMKissa Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmassa, suuntautumisvaihtoehtonaan kuluttajapalvelut Puolitoista vuotta sitten opiskelin toista vuotta Jyväskylän ammattikorkeakoulussa … Lue lisää >

17.10.2014 Lisää opiskelija-ajatuksia Vastuullisesta Palveluliiketoiminnasta

Lahden ammattikorkeakoulun Vastuullinen Palveluliiketoiminta-kurssille osallistui mahdollisuuksien mukaan KESMA II-hankkeen yrittäjiä ja Lahden Ammattikorkeakoulun matkailualan opiskelijoita. Kurssilla pohdittiin vetäjänä toimivan Michael Lettenmeierin johdolla mm. seuraavia kysymyksiä: Miten voit … Lue lisää >